Arvot suunnan näyttäjänä

Omien arvojensa tunnistaminen ja kuunteleminen auttavat voimaan hyvin – ja nukkumaan hyvin. Unettomuuden taustalla voi olla elämäntilanne, jossa ei tunne elävänsä omien arvojensa mukaista elämää. Se tuottaa selittämätöntä ahdistusta, mikä ilmenee esimerkiksi aamuyöllä heräilynä tai nukahtamisvaikeutena. Arvojen selkeyttämisestä voi löytää uuden suunnan elämälleen, saada rohkeutta elämänmuutokseen ja myös apua unettomuuteen.

Kerron seuraavaksi, mitkä ovat minun tärkeimpiä arvojani, mitä ne merkitsevät minulle, ja miten ne näkyvät tavassani valmentaa asiakkaitani.

1. Armollisuus

Armollisuus merkitsee minulle:
– lempeyttä ja myötätuntoa itseäni sekä muita kohtaan
– omien tarpeiden hyväksymistä
– lupaa olla epätäydellinen ja keskeneräinen

Armollisuus on elintärkeä asia oman jaksamisen kannalta. Usein huonounisuuden taustalla on stressi, johon liittyy ylisuorittamista ja armottomuutta itseä kohtaan.

Valmennuksessa armollisuus tarkoittaa minulle sitä, että osoitan myötätuntoa sinua kohtaan ja kannustan sinua kuuntelemaan itseäsi ja kehoasi sekä antamaan itsellesi luvan voida ja nukkua hyvin.

2. Läsnäolo

Läsnäolo tarkoittaa minulle:
– keskittymistä, olemista tekemisen sijaan
– aitoa halua ymmärtää, mitä toinen sanoo
– eläytymistä toisen asemaan

Läsnäolo auttaa olemaan paremmin yhteydessä oman kehon, tunteiden ja ajatusten kanssa. Levollisuus syntyy, kun elää läsnäolon tilassa.

Univalmennuksessa luon puitteet kiireettömälle kohtaamiselle. Kun puhut, annan sinulle jakamattoman huomioni. Kysyn ja kertaan oman ymmärrykseni vahvistamiseksi. Hyödynnän valmennuksessa läsnäoloharjoituksia.

3. Tasapaino

Tasapaino merkitsee minulle:
– mielen ja elimistön tasapainoa, joka ylläpitää terveyttä ja hyvinvointia
– harmoniaa elämän eri osa-alueiden välillä

Tasapaino ei ole pysyvä olotila, vaan sitä joutuu hakemaan toistuvasti elämäntilanteiden ja olosuhteiden muuttuessa. Huonounisuus on usein merkki tasapainon puuttumisesta.

Univalmennuksessa kartoitamme unettomuuden taustalla olevia asioita kokonaisvaltaisesti. Autan sinua löytämään tasapainon elämäsi eri osa-alueiden välillä.

4. Rohkeus

Rohkeus merkitsee minulle:
– sydämen puheen kuuntelemista
– kykyä elää avoimin sydämin, haavoittuvaisena
– uskallusta tehdä asioita välittämättä pelosta tai epävarmuudesta

Kun uskallat kuunnella sydäntäsi ja tehdä hyvinvointiasi edistäviä muutoksia elämässäsi, levollista unta häiritsevä ahdistus hälvenee.

Univalmennuksessa kannustan sinua kokeilemaan rohkeasti erilaisia keinoja unen parantamiseksi. Kannustan sinua puhumaan rohkeasti unettomuuden taustalla olevista huolista ja peloista. Uskallan myös haastaa sinua lempeästi uudelleenarvioimaan uneen liittyviä uskomuksiasi.

Mitkä ovat sinun arvojasi?

Pysähdy nyt toviksi pohtimaan sinun arvojasi. Mitkä asiat ovat sinulle kaikkein tärkeimpiä? Mistä asioista haluaisit viimeiseksi luopua? Elätkö arvojesi mukaista elämää?

Samankaltaiset artikkelit

  • Kun ajatukset ahdistavat

    Kun yrität nukahtaa, mikään ei voisi olla ärsyttävämpää kuin päässä pyörivät ajatukset, jotka estävät nukahtamisen. On kuin mielestäsi tulisi koti pikkumonstereille, jotka ilmaantuvat tyhjästä heti kun laitat pääsi tyynylle. Tarkoituksenaan pitää sinut hereillä, ne hyppelevät innokkaasti elämäsi ongelmien ratkaisemisesta vanhoissa muistoissa vellomiseen. Sitten ne juoksuttavat läpi päivän tapahtumien ja palauttavat mieleen päivällä käytyjä keskusteluja.

  • Tietoisen läsnäolon periaatteet avuksi

    Olet ehkä ahdistunut unettomuudesta ja maalailet mielessäsi kauhukuvia huonojen unien seurauksista. Sen sijaan, että keskityt negatiivisiin asioihin nukkumisessasi, voisitko opetella suhtautumaan unettomuuteesi hyväksyvästi ja armollisesti tietoisen läsnäolon periaatteiden mukaisesti? Tietoinen läsnäolo eli mindfulness toimii hyvin yhdessä muiden unettomuuden lääkkeettömien hoitokeinojen kanssa. 1. ”Aloittelijan mieli” Lähesty nukkumaanmenoa ajatuksilla, jotka eivät liity aiempiin öihin. Älä anna itsellesi lupaa uskoa,…

  • Ajoitus on kaikki kaikessa – nukkumisessakin

    Blogissani Tiedätkö kronotyyppisi? kuvasin eri kronotyyppien ominaisuuksia, luonteenpiirteitä, käyttäytymismalleja ja uni/vireys kaavaa. Kronotyyppisi siis kertoo, mikä on sinulle luontainen vuorokausirytmi. Unilääketieteesen perehtynyt psykologi Michael Breus määrittelee neljä kronotyyppiä: 1) Delfiini, 2) Leijona, 3) Karhu ja 4) Susi. Jos et ole vielä selvittänyt omaa kronotyyppiäsi, voit tehdä sen vastaamalla tähän suomenkieliseen anonyymiin kyselyyn. Tässä blogissa kerron,…

  • Olisitko jo valmis päästämään irti?

    Unettomuuden hyväksyminen edellyttää sitä, että olet valmis kohtaamaan kaiken sen kivun ja kärsimyksen, joita olet yrittänyt epätoivoisesti torjua. HOT -terapiasuuntauksen mukaan kipu on joko ns. alkuperäistä tai vahvistettua kipua. Alkuperäinen kipu on unettomuutta aiheuttavan laukaisevan tekijän, kuten esimerkiksi stressin, puolison kanssa riitelyn tai unettomuuteen liittyvän haitallisen uskomuksen aiheuttamaa. Vahvistettu kipu viittaa lisäkipuun, jonka saat aikaan…

  • Sinä osaat nukkua!

    Kun uni ei tule, yö tuntuu loputtoman pitkältä ja yksinäiseltä. Pyörit sängyssäsi miettien, miten nukahtaa. Stressi ja uupumus alkavat huolettaa, kun nukkuminen ei onnistu. Tällaista uniongelmaa kutsutaan unettomuudeksi ja se onkin yleisin uniongelmista. Tutkimusten mukaan Suomessa tilapäisestä unettomuudesta kärsii joka kolmas aikuinen ja pitkäaikaisesta unettomuudesta joka kymmenes. Onko sinulle tuttu joku näistä unettomuuden ilmenemismuodoista: nukahtamisvaikeus,…

  • Kun tunteet ja tuntemukset valvottavat

    Oletko kokenut joskus yöllä ahdistusta, mikä on tuntunut kiihtyneenä sydämen sykkeenä? Entä oletko joskus tuntenut pelkoa, mikä on ilmennyt lihasten kireytenä? Tai epätoivon tunnetta, mikä on tuntunut puristuksena rintakehässä? Nämä ovat esimerkkejä ei-toivotuista tuntemuksista, jotka houkuttelevat sinua ryhtymään toimenpiteisiin, kun oikeasti haluaisit vain nukkua. Saatat alkaa venyttelemään, nousta ylös ottamaan särky- tai unilääkkeen, tai tehdä…