Unettomuus

Kun uni ei enää tule itsestään

Unettomuus on tavallista, ja lähes jokainen nukkuu joskus huonosti. Joskus univaikeudet kuitenkin jatkuvat, ja nukkuminen alkaa viedä yhä enemmän tilaa ajatuksissa ja arjessa. Uni voi muuttua huolen ja yrittämisen kohteeksi, ja huonosti nukutut yöt alkavat vaikuttaa myös päivään.

Mitä unettomuus on?

Unettomuus voi näkyä vaikeutena nukahtaa, toistuvana heräilynä yön aikana tai liian aikaisena heräämisenä aamulla. Joskus unta kertyy riittävästi, mutta se ei tunnu virkistävältä.

Yksittäiset huonosti nukutut yöt kuuluvat elämään. Unettomuudesta puhutaan silloin, kun univaikeudet toistuvat ja niillä on vaikutusta myös päivään. Väsymys, keskittymisvaikeudet, ärtyneisyys tai huoli seuraavasta yöstä voivat alkaa kuormittaa arkea.

Unettomuus ei tarkoita, että kyky nukkua olisi kadonnut. Uni on edelleen kehon luonnollinen toiminto, mutta monet tekijät voivat vaikeuttaa sen toteutumista. Siksi unettomuuden hoidossa on tärkeää ymmärtää, mikä juuri sinun tilanteessasi vaikeuttaa unta ja mikä ylläpitää univaikeutta.

Miksi unettomuus voi pitkittyä?

Unettomuus alkaa usein ymmärrettävästä syystä. Taustalla voi olla stressiä, huolia, elämäntilanteen muutoksia, sairastumista, kipua, hormonitoiminnan muutoksia tai muita uneen vaikuttavia tekijöitä. Joskus selvää yksittäistä syytä ei löydy.

Alkuperäinen syy voi ajan myötä väistyä, mutta uni ei silti aina palaudu ennalleen. Huonosti nukuttujen öiden jälkeen nukkumiseen alkaa helposti kiinnittää enemmän huomiota. Tulevaa yötä saattaa miettiä jo päivällä, omaa vireystilaa tarkkailla ja nukkumista yrittää auttaa erilaisin keinoin.

Mitä tärkeämmäksi nukkuminen muuttuu, sitä enemmän siihen voi liittyä huolta, yrittämistä ja ylivireyttä. Silloin nukkumaanmeno tai yöllinen herääminen voi itsessään alkaa aktivoida mieltä ja kehoa, vaikka mitään varsinaista vaaraa ei ole.

Tämä ei tarkoita, että olisit tehnyt jotain väärin. Useimmat unta helpottamaan tarkoitetut keinot ovat täysin ymmärrettäviä. Uniterapiassa voimme yhdessä tunnistaa, mitkä asiat tukevat juuri sinun untasi ja mistä keinoista ei ehkä enää ole hyötyä.

Unettomuuteen vaikuttaa moni asia

01 Keho ja terveys

Kipu, sairaudet, hormonitoiminnan muutokset, lääkkeet ja muut kehon muutokset voivat vaikuttaa uneen. Myös ikä ja yksilöllinen uniherkkyys vaikuttavat siihen, miten helposti uni häiriintyy.

02 Mieli ja tunteet

Stressi, huolet, vaikeat tunteet ja elämäntilanteeseen liittyvä kuormitus voivat lisätä vireyttä juuri silloin, kun olisi aika rauhoittua. Myös unesta itsestään voi vähitellen tulla huolen aihe.

03 Arki ja elämäntilanne

Työ, ihmissuhteet, epäsäännölliset aikataulut, vähäinen palautuminen ja muutokset elämässä voivat heijastua uneen. Joskus kuormitusta kertyy pitkään ennen kuin se alkaa näkyä nukkumisessa.

04 Suhde uneen

Pitkittyessään unettomuus voi muuttaa tapaa, jolla uneen suhtautuu. Nukkumista alkaa ehkä ennakoida, tarkkailla ja yrittää saada onnistumaan. Samalla luottamus omaan kykyyn nukkua voi vähentyä.

Unettomuudesta voi toipua

Unettomuus voi tuntua pitkään jatkuessaan siltä, että oma kyky nukkua on kadonnut. Näin ei kuitenkaan ole. Uni on kehon luontainen toiminto, eikä sitä tarvitse opetella tekemään uudelleen.

Toipuminen ei myöskään tarkoita sitä, että jokaisen yön pitäisi olla hyvä. Kaikkien uneen kuuluu vaihtelua, heräilyä ja joskus huonosti nukuttuja öitä. Muutos voi alkaa siitä, että yksittäinen huono yö ei enää herätä samanlaista huolta eikä määritä sitä, miten ajattelet seuraavasta päivästä tai yöstä.

Usein tärkeä osa toipumista on luottamuksen palautuminen omaan uneen. Kun unen tarkkailu, ennakointi ja yrittäminen vähenevät ja kehon sekä mielen ylivireys pääsee rauhoittumaan, unelle voi jälleen syntyä enemmän tilaa tulla itsestään.

Milloin unettomuuteen kannattaa hakea apua?

Apua kannattaa hakea, jos univaikeudet jatkuvat, ne kuormittavat arkea tai huomaat unen alkavan viedä paljon tilaa ajatuksissasi. Unettomuuden kanssa ei tarvitse odottaa siihen asti, että tilanne on vaikea.

Pitkittyneen tai voimakkaan unettomuuden taustalla olevat mahdolliset sairaudet ja muut terveydelliset syyt on hyvä selvittää terveydenhuollossa. Uniterapia voi puolestaan auttaa ymmärtämään unettomuutta ylläpitäviä tekijöitä ja löytämään uudenlaista suhdetta uneen.