Unettomuuden hyväksymisessä auttaa tietoinen läsnäolo. Tietoinen läsnäolo ja siihen liittyvä hyväksyvä havainnointi tarkoittavat sitä, että olet tietoinen siitä mitä tapahtuu, vaikka et pitäisi siitä. Tämä tarkoittaa tilan antamista niille mielen ja kehon tapahtumille, jotka ilmaantuvat, kun valvot tahtomattasi. Se tarkoittaa unettomuuden katsomista ikään kuin uusilla silmillä, kuin näkisit sen ensimmäistä kertaa sen sijaan, että katsoisit sitä menneiden kokemusten verhojen läpi.
Tietoisen läsnäolon harjoituksia on monenlaisia. Blogistani Keep it simple -löydät yksinkertaisen tavan harjoittaa tietoista läsnäoloa. Blogissani Kun ajatukset ahdistavat kerron puolestaan tietoisen läsnäolon menetelmistä, joiden avulla opit aivan uudenlaisen lähestymistavan öisten pelkoajatusten vastaanottamiseen ja jopa niillä leikkimiseen.
Lähde: The Sleep Book, Dr Guy Meadows
Unettomuuden hyväksyminen edellyttää sitä, että olet valmis kohtaamaan kaiken sen kivun ja kärsimyksen, joita olet yrittänyt epätoivoisesti torjua. HOT -terapiasuuntauksen mukaan kipu on joko ns. alkuperäistä tai vahvistettua kipua. Alkuperäinen kipu on unettomuutta aiheuttavan laukaisevan tekijän, kuten esimerkiksi stressin, puolison kanssa riitelyn tai unettomuuteen liittyvän haitallisen uskomuksen aiheuttamaa. Vahvistettu kipu viittaa lisäkipuun, jonka saat aikaan yrityksilläsi kontrolloida ja torjua alkuperäistä kipua.

Hyväksyminen tarkoittaa, että päätät olla vetämättä köyttä unettomuushirviön kanssa, jolloin lopetat sängyssä pyörimisen, hermoilun, ylianalysoinnin ja energian tuhlaamisen, jotka kaikki pitävät aivosi hereillä ja estävät sinua vaipumasta levolliseen uneen. Lisäksi se auttaa yhdistämään mielessäsi sänkyyn menemisen sikeään nukkumiseen, minkä seurauksena nukahdat jatkossa nopeammin ja pysyt unessa aamuun asti ilman suurempia häiriöitä.
Suurin osa unettomuudestasi johtuu jatkuvasta taistelustasi ja yrityksestäsi välttää unettomuutta eikä niinkään huonosti nukkumisesta itsestään.

Yksi keskeinen periaate hyväksymis- ja omistautumisterapiassa (HOT) on se, että kontrolli on usein osa ongelmaa niillä elämänalueilla, joita ei pohjimmiltaan voi kontrolloida (kuten ajatukset, tunteet, tuntemukset, muistot). Untakaan ei voi kontrolloida ja mitä enemmän sitä yrität, niin sitä kauemmaksi se karkaa.

Olet saapunut tienristeykseen ja nyt on aika tehdä päätös siitä, kuinka aiot jatkossa suhtautua unettomuuteesi. Voit jatkaa unettomuutesi kontrolloimista ja torjumista ja sillä tavalla vahvistaa sitä ja sen vaikutusta elämääsi, tai voit päättää hyväksyä unettomuuden aiheuttaman kärsimyksen ja antaa mahdollisuuden luonnolliselle ja levolliselle unelle sekä energiselle uudelle elämälle.

Alkaako sinua ahdistaa hengitykseen keskittyvässä mindfulness -harjoituksessa tai alatko hengittää silloin tahtomattasi eri tavalla? Jos koet niin, olet niinkuin minä. Minulle sopii siksi paremmin mantraan keskittyvä meditointi. Ehkä sinullekin? Mitä eroa on mindfulness- ja mantrameditaatiolla? Mindfulness -meditoinnissa yksi tyypillinen keskittymisen kohde on hengitys. Hengitys toimii siinä ankkurina eikä mantra. Sekä hengitys että mantran toisto ovat…
Miksi palautuminen on tärkeää? Palautuminen on tärkeää, jotta stressitila kehossamme ei jää päälle, vaan voimavaroja riittää jatkuvasti normaaliin aktiiviseen elämään. Päivänaikainen palautuminen tukee myös unta ja sen laatua. Kun keho palautuu, kehossa on vallalla parasympaattinen hermosto, mikä saa elimistön rauhoittumaan. Kun taas keho on stressitilassa, sympaattinen hermosto on vallalla, ja elimistö on vireystilassa. Usein ajatellaan,…
Oletko kokenut joskus yöllä ahdistusta, mikä on tuntunut kiihtyneenä sydämen sykkeenä? Entä oletko joskus tuntenut pelkoa, mikä on ilmennyt lihasten kireytenä? Tai epätoivon tunnetta, mikä on tuntunut puristuksena rintakehässä? Nämä ovat esimerkkejä ei-toivotuista tuntemuksista, jotka houkuttelevat sinua ryhtymään toimenpiteisiin, kun oikeasti haluaisit vain nukkua. Saatat alkaa venyttelemään, nousta ylös ottamaan särky- tai unilääkkeen, tai tehdä…
Olet ehkä ahdistunut unettomuudesta ja maalailet mielessäsi kauhukuvia huonojen unien seurauksista. Sen sijaan, että keskityt negatiivisiin asioihin nukkumisessasi, voisitko opetella suhtautumaan unettomuuteesi hyväksyvästi ja armollisesti tietoisen läsnäolon periaatteiden mukaisesti? Tietoinen läsnäolo eli mindfulness toimii hyvin yhdessä muiden unettomuuden lääkkeettömien hoitokeinojen kanssa. 1. ”Aloittelijan mieli” Lähesty nukkumaanmenoa ajatuksilla, jotka eivät liity aiempiin öihin. Älä anna itsellesi lupaa uskoa,…
Omien arvojensa tunnistaminen ja kuunteleminen auttavat voimaan hyvin – ja nukkumaan hyvin. Unettomuuden taustalla voi olla elämäntilanne, jossa ei tunne elävänsä omien arvojensa mukaista elämää. Se tuottaa selittämätöntä ahdistusta, mikä ilmenee esimerkiksi aamuyöllä heräilynä tai nukahtamisvaikeutena. Arvojen selkeyttämisestä voi löytää uuden suunnan elämälleen, saada rohkeutta elämänmuutokseen ja myös apua unettomuuteen.
Kun yrität nukahtaa, mikään ei voisi olla ärsyttävämpää kuin päässä pyörivät ajatukset, jotka estävät nukahtamisen. On kuin mielestäsi tulisi koti pikkumonstereille, jotka ilmaantuvat tyhjästä heti kun laitat pääsi tyynylle. Tarkoituksenaan pitää sinut hereillä, ne hyppelevät innokkaasti elämäsi ongelmien ratkaisemisesta vanhoissa muistoissa vellomiseen. Sitten ne juoksuttavat läpi päivän tapahtumien ja palauttavat mieleen päivällä käytyjä keskusteluja.